Hyvästit jäykille lihaksille ja nivelille!

Kiitos VitaePron Annica Link iloitsee siitä, että lihakset ja nivelet ovat taas kunnossa.

Annica Linkin koko vartalo oli jo pitkään hänestä tuntunut kankealta ja jäykältä. Omasta mielestään hän oli liian nuori saadakseen tämänkaltaisia vaivoja ja siksi hän päätti kokeilla VitaeProta. Käytettyään VitaeProta jonkin aikaa Annican lihasten ja nivelten liikkuvuus ja jousto palautuivat.

Ruotsissa Enskedessä perheensä kanssa asuva Annica Link työskentelee sisäänostajana suuressa kuljetusalan yrityksessä. Perhe, työ ja vapaa-ajanharrastukset takaavat, että Annican elämässä on vauhtia. Hän koki kuitenkin ajanjakson, jolloin hän ei pystynyt olemaan yhtä aktiivinen koska hänen lihakset ja nivelensä aiheuttivat hänelle ongelmia.

Tarvitsin voiteluainetta!

– Olin tosijäykkä päästä varpaisiin ja todella tuntui siltä, että koko kehoni olisi tarvinnut voiteluainetta. En tuntenut olevani sairas, silti aamut olivat työläitä ja tuntui vaikealta nousta ja päästä liikkeelle aamuisin. En enää tuntenut olevani yhtä notkea kuin aikaisemmin, Annica kertoo.

Annica_Link_w-daughter_halffig_H
VitaePro piti minkä lupasi

Hän näki TV:stä VitaePro-mainoksen ja ajatteli, että tuohan oli se vaikutus, mitä hänkin oikeastaan kaipasi. Kokeiltuaan VitaeProta parin kuukauden ajan hän myös itse tunsi vaikutuksen, josta tv-mainoksessa oli puhuttu.
– VitaePron ansiosta olen taas norja ja notkea.

Antioksidantit ovat kehon "ruostesuojaus"

VitaePron antioksidantit toimivat kehon "ruostesuojauksena". Elimistön aineenvaihdunnassa ravinto prosessoidaan energiaksi ja mm. solujen rakennusaineiksi, jolloin sivutuotteena valitettavasti syntyy haitallisia kuona-aineita (ns. vapaita radikaaleja). VitaePron luonnollisilla antioksidanteilla on ominaisuuksia, joiden ansioista ne voivat toimia kehon omana luonnollisena "ruostesuojauksena". Siksi VitaeProsta voi olla apua, saat sen ansiosta tarpeeksi luonnollisia antioksidantteja, jotka voivat estää liiallisten kuona-aineiden kerääntymisen ja siten vähentää jäykkien lihasten ja nivelten aiheuttamia ongelmia.

VitaePro sisältää voimakkaita luonnon antioksidantteja ja vitamiineja sekä nyt myös enemmän DHA:ta! Vastustuskyvylle, lihaksille ja nivelille, sydämen ja verenkierron hyväksi sekä muistin ja näön hyvinvoinnille.

€ 14.95

Tilaa VitaePro-ravintolisää. Ensimmäiset kaksi kuukautta puoleen hintaan 14,95 €! Normaalihinta 29,90 €.