Vitaepron käyttäjät kokevat tuloksia

VitaePron käyttäjät kertoat vaikutuksista - nivelvaivoista kärsivät kokivat helpotusta.

VitaePron käyttäjien kesken tehdyssä kyselytutkimuksessä kävi ilmi, että 77 % nivelvaivoja kokeneista oli sitä mieltä, että VitaePro oli auttanut vaivoihin. Suurin osa suosittelisi VitaeProta myös muille.

Katja_Svennevig_H183px

VitaePro koostuu kolmesta antioksidantista: astaksantiinista, luteiinista ja zeaksantiinista. Vitaelabin tutkimus- ja kehitysjohta biokemian tohtori Katja Svennevig kertoo, että antioksidantit ovat kehon puolustus kehon aineenvaihdunnassa syntyviä haitallisia happiyhdisteitä vastaan. Yhdisteet voivat vaurioittaa soluja, proteiineja ja perimää ja ovat osatekijä monen vaivan kehittymisessä. Jatkuvasti kasvava määrä tutkimuksia osoittaa, miten antioksidantit voivat osaltaan estää soluvaurioita.

VitaePron käyttäjäkysely

Syksyllä 2008 lähetimme tuhannelle VitaePron käyttäjälle kyselyn, jonka tarkoituksena oli analysoida VitaePro -ravintolisän käyttöä ja hyötyjä. Monet käyttävät VitaeProta ennaltaehkäisevästi eri vaivojen torjumiseksi. Kyselyn päätarkoitus oli tarkastella, olivatko nivelvaivoista kärsivät VitaePron käyttäjät kokeneet vaikutusta. Kyselyyn osallistuneet olivat kaikki käyttäneet VitaeProta vähintään kuusi kuukautta.

Kyselyyn vastasi 269 henkilöä ja näistä 3/4:lla oli niveliin liittyviä vaivoja. Ryhmää, joka ilmoitti käytön syyksi nivelvaivat, tarkasteltiin lisää erityisesti vaivojen osalta, vaivojen keston osalta ja VitaePron käytön osalta. Nivelvaivoista kärsivien ryhmästä 77 prosenttia ilmoitti vointinsa parantuneen VitaePron käytön aloittamisen jälkeen.

Käyttäjät kokivat VitaePron positiivisen vaikutuksen:

  • aamukankeuteen
  • sekä levossa että liikunnassa syntyneisiin vaivoihin
  • turvonneisiin niveliin

Aamukankeutta kokevien ryhmässä yhdeksän kymmenestä koki voinnin parantuneen VitaePron käytön aloittamisen jälkeen. VitaePron teho kasvoi suhteessa siihen, miten kauan he olivat käyttäneet tuotetta.

Moni suosittelisi tuotetta

Selvä enemmistö (88 %) vastaajista suosittelisi VitaeProta muille, joilla on samantyyppisiä vaivoja kuin heillä. Käyttäjät kertoivat, että VitaePron käytön aloittamisen jälkeen vointi oli parantunut. Lisäksi he tunsivat olonsa virkeämmäksi.

Selvä enemmistö (88 %) vastaajista suosittelisi VitaeProta muille, joilla on samantyyppisiä vaivoja kuin heillä.

VitaeLabilla on aikomus vuoden 2009 kuluessa toteuttaa toinen käyttäjille suunnattu kysely, jossa tarkastellaan muita VitaePro -käyttäjien kokemia vaikutuksia.

VitaePro sisältää voimakkaita luonnon antioksidantteja ja vitamiineja sekä nyt myös enemmän DHA:ta! Vastustuskyvylle, lihaksille ja nivelille, sydämen ja verenkierron hyväksi sekä muistin ja näön hyvinvoinnille.

€ 14.95

Tilaa VitaePro-ravintolisää. Ensimmäiset kaksi kuukautta puoleen hintaan 14,95! Normaalihinta 29,90.

VitaePron antioksidantit vaikuttavat positiivisesti lihaksiin, niveliin ja vastustuskykyyn. Tilaamalla saat ensimmäisen paketin puoleeen hintaan!

Kysymyksiä ja vastauksia VitaeProsta

Miten antioksidantit vaikuttavat? Ja miksi? Täältä saat vastaukset näihin ja moniin muihin kysymyksiin VitaePro-ravintolisästä.

Ensimmäiset 2 kuukautta puoleen hintaan eli vain 14,95! Norm. hinta 29,90 e. Sisältää luonnollisia antioksidantteja, Superba-krilliöljyä ja D-vitamiinia.

VitaePron ainesosat

VitaePro-ravintolisän ainesosat ovat kaikki luonnosta peräisin. VitaePro sisältää luonnon vahvoja antioksidantteja ja vitamiineja sekä nyt myös entistä enemmän DHA-rasvahappoja.

VitaePron antioksidanteilla on kyky tehokkaasti neutralisoida reaktiivisia happiyhdisteitä

VitaePro - tieteellinen tutkimus

Tieteellinen tutkimus osoittaa VitaePron ainesosien vaikuttavan positiivisesti mm. lihaksiin ja niveliin.

 

Käyttäjien kokemuksia

VitaePron käyttäjä Tarja Kankahainen sekä Owczarek podhalanski -rotuinen Vilma ja Whippetti Milla.

Yksityisyrittäjä Tarja Kankahainen asuu Hella Wuolijoen synnynseuduilla Iitissä ja pyörittä Kausalassa parturiliikettä. Tarja asuu aviomiehensä kanssa hiukan keskustan ulkopuolella omakotitalossa. Heillä on viisi lasta yksitoista lastenlasta, joten vilskettä ja menoa riittää.