VitaeLabin arvot ovat samat kuin koko SanaPharma konsernin.
Innovatiivisuudella tarkoitamme kärjessä kulkemista ja uudella tavalla toimimista sekä "laatikon ulkopuolelta" ajattelua. Sinulle asiakkaanamme tämä merkitsee, että panostamme innovaatiotoimintaan, tutkimus- ja kehitystoimintaan sekä siihen, että jatkossakin olemme alan johtava yritys tuotekehityksessä ja viestinnässä.
Rohkeus merkitsee uskallusta kohdata uusia haasteita, kokeilla uutta riskit huomioiden. Tällainen rohkeus merkitsee, että joskus voimme tehdä virheitä, mutta se merkitsee myös rohkeutta kertoa niistä tai asioista, jotka eivät toimi. Sinulle asiakkaanamme, tämä merkitsee, että otamme aika ajoin yhteyttä varmistuaksemme siitä, että olet asiakkaana tyytyväinen. Haluamme mielellämme kuulla sinulta palautetta tai parannusehdotuksia.
Vastuullisuus merkitsee vastuullisuuttaa niissä toimintatavoissa ja päätöksissä, jotka johtavat siihen, että toimitukset päätyvät asiakkaillemme ajallaan ja että toimitusten laatu on kohdallaan. Sinulle asiakkaanamme tämä merkitsee, että voit luottaa siihen, että teemme parhaamme täyttääksemme odotuksesi.
Kunnioittaminen merkitsee kaikkien ihmisten sisäisen arvon tunnustamista ja pyrkimystä antaa kunkin toteuttaa potentiaalinsa. Tällä tarkoitamme myös, että olemme totuudenmukaisia ja noudatamme yrityksen arvoja. Sinulle asiakkaanamme, tämä merkitsee, että haluamme toimittaa oikeat tuotteet oikeaan aikaan. Kun otat meihin yhetyttä, sinua kohtaa henkilöt, jotka ovat positiivisia ja jotka haluavat auttaa sinua.