B-vitamiinit luokitellaan yhdeksi ryhmäksi. Kullakin B-ryhmän vitamiineista on oma tehtävänsä eivätkä ne voi korvata toinen toisiaan.
B-ryhmän vitamiineilla on keskeinen merkitys aineenvaihdunnassa. Ne osallistuvat rasvan, proteiinien ja karbohydraattien työstämiseen kehossa sekä osallistuvat punaisten verisolujen muodostumiseen.
Kaikki B-vitamiinit ovat vesiliukoisia ja suurin osa on saatava ravinnosta. Poikkeuksia kuitenkin on, kuten B3-vitamiini, jota elimistö pystyy tuottamaan itse.
B1-vitamiini eli tiamiini tunnistettiin noin 100 vuotta sitten. Tiamiini on lämpöön helposti reagoiva vitamiini ja tuhoutuu hyvin herkästi ruoanlaiton yhteydessä, esimerkiksi keitettäessä. Myös eineksissä käyetyillä lisäaineilla ja leivinjauheella saattaa olla tuhoisa vaikutus B1-vitamiiniin. B1-vitamiini vaikuttaa hermojärjestelmän toimintaan ja osallistuu sydämen ja aineenvaihdunnan toimintaan vaikuttaviin tekijöihin, ja siten B1-vitamiini osallistuu myös energian tuotantoon. B1-vitamiinia on etupäässä oluthiivassa, kauraiduissa ja auringonsiemenissä.
B2-vitamiini eli riboflaviini kestää jonkin verran kuumentamista, mutta ei auringonvaloa. Keltaisen värinsä ansiosta B2-vitamiinia käytetään myös elintarvikkeissa väriaineena. Riboflaviinin lähteitä ovat maitovalmisteet, mutta myös pinaatti, tankoparsa ja parsakaali. Myös kala, kananmunat ja täysjyvävalmisteet sisältävät B2-vitamiinia.
Maksan entsyymit kuluttavat B3-vitamiinia eli niasiinia ja sitä tarvitaan aineenvaihdunnan koentsyymien rakenneosana. Lisäksi niasiini auttaa kehoa tuottamaan energiaa. Niasiini vaikuttaa hermojärjestelmän hyvinvointiin ja tukee sekä ihon että kehon sisäpintojen hyvinvointia. Toisin kuin muut B-vitamiinit, niasiini kestää hyvin kuumentamista ja auringonvaloa. Niasiinin lähteitä ovat siipikarja, kala, sienet ja kananmunat. Myös maksa ja kahvi sisältävät B3-vitamiinia.
B5-vitamiini eli pantoteenihappo, on aineenvaihdunnassa tarvittavan, koentsyymi A:n tärkeä rakenneosa. Pantoteenihappoa tarvitaan hiilihydraattien, rasvan ja aminohappojen aineenvaihdunnassa, mutta myös kolesterolin synteesissä. B5-vitamiinin lähteitä ovat sisäelimet, täysjyvätuotteet, kananmunat ja pähkinät.
B6-vitamiinilla eli pyridoksiinilla on ennen kaikkea tärkeä tehtävä proteiinien ja elimistössä varastoituneen sokerin aineenvaihdunnassa. Lisäksi se on tärkeä elimistön vastustuskyvyn ylläpitämisessä. B6-vitamiini osallistuu myös normaalin hermotoiminnan ylläpitoon, punaisten verisolujen muodostumiseen ja kehon hormonitoiminnan säätelemiseen. B6-vitamiinia on lähes kaikissa, niin eläin- kuin kasvikunnasta saatavissa, ravintoaineissa. Hyviä lähteitä ovat esimerkiksi maitotuotteet, maksa, siipikarja, sianliha, kala, linssit, peruna, täysjyvätuotteet, pähkinät, avokado ja banaani.
Biotiini, B7-vitamiini eli H-vitamiini. Biotiinilla on tärkeä tehtävä elimistön monien entsyymijärjestelmien toiminnassa. Osallistumalla entsyymijärjestelmien toimintaan, biotiini myötävaikuttaa aineenvaihdunnan sekä energiantuotannon normaaliin toimintaan. Biotiini on tärkeä ihon ja hiusten hyvinvoinnille ja hermojärjestelmän toiminnassa. Tärkeitä biotiinin lähteitä ovat kananmunan keltuainen, palkokasvit, pähkinät, hiiva, riisi, suklaa ja tietynlaiset vihannekset. Biotiinin puute saattaa johtaa mm. ihomuutoksiin, hiusten lähtöön, kynsien haurastumiseen, veriarvojen heikkenemiseen, mielialan muutokseen, lihasheikkouteen ja väsymykseen.
B9-vitamiini, folaatti eli foolihappo, löydettiin pinaatista 1941. Vitamiini vaurioituu herkästi sekä kuumennettaessa että auringonvalossa. Se on ihmisessä tärkeiden entsyymien kofaktori eli toisten osasten toiminnalle välttämättömiä rakenneosa. B9-vitamiini osallistuu verisolujen normaalin muodostumiseen, ylläpitää normaalia vastustuskykyä ja on tärkeä aminohappo homokysteiinin aineenvaihdunnassa. Korkeat homokysteiini-arvot veressä eivät ole hyväksi sydämelle. Foolihappo on tärkeä raskauden aikana. Folaatin lähteitä ovat täysjyvätuotteet, pinaatti, parsakaali, porkkanat, ruusukaali, parsa, kananmunat ja pähkinät sekä hedelmät, kala ja liha.
B12-vitamiinia eli kobalamiinia saadaan pelkästään ravinnosta. Vitamiini on tärkeä vastustuskyvyn toiminnassa ja verisolujen muodostumisessa. Keho käyttää kobalamiinia energiantuotantoon ja sillä on normaalissa solujakaumassa tärkeä tehtävä. Kobalamiinia on pääasiassa eläinperäisissä tuotteissa kuten maksassa, lihassa, kananmunissa ja maidossa eikä siis esiinny kasvisperäisissä tuotteissa. Vegaani-ruokavaliota noudattavilla saattaa siksi esiintyä B12-vitamiinin puutosta. Suolistobakteerit voivat tuottaa B12-vitamiinia, mutta elimistö ei pysty hyödyntämään näitä vitamiineja. Iäkkäämät saattavat kokea B12-vitamiinin puutosta ellei vitamiini enää imeydy kehoon riittävästi.
BioPro-ravintolisä sisältää B-, C- ja D-vitamiinia sekä mineraaleja. Iholle, hiuksille ja kynsille, hermostolle, energiaa ja virkeyttä elämään.