Terveystietoa

VL_FI_1200x600_Luusto.jpg

Luusto

Luustolla on monta tehtävää kehossa. Yhdessä lihasten kanssa se toimii elimistön tukirankana, jonka avulla voimme liikkua. Luusto suojaa myös kehon tärkeimpiä sisäelimiä, kuten aivoja ja sydäntä. Lisäksi se varastoi itseensä tärkeitä kivennäisaineita, kuten kalsiumia. Aikuisen kehossa on 206 luuta.

Luusto uudistuu jatkuvasti

Luukudos on täynnä eläviä soluja ja luusto uudistuu läpi koko elämän. Luustoa hajottavat solut (osteoklastit) ja luustoa muodostavat solut (osteoblastit) toimivat tasapainossa siten, että uutta luuta muodostuu vanhan tuhotun luuston tilalle jatkuvasti. Aikuisen luusto uudistuu kokonaan noin kymmenessä vuodessa. Kasvuikäisillä lapsilla uusiutumisprosessi on nopeampi.

Luuston elinkaari

Luun huippumassa saavutetaan jo paljon ennen 30 ikävuotta, jonka jälkeen luumassa alkaa vähitellen vähentyä luonnollisena osana ikääntymistä. Naisilla vaihdevuodet kiihdyttävät luun hajoamista. Mitä suurempi luun huippumassa nuorena saavutetaan, sitä vahvempana luusto voi pysyä pitkälle vanhuuteen asti. Luumassaan vaikuttavat myös perintötekijät, elintavat, ruokavalio, liikunta ja kalsiumin ja D-vitamiiniin saanti.

Miten voit pitää huolta luustostasi?

Lujan luuston rakentaminen ja säilyttäminen on tärkeää, jotta voisimme pysyä aktiivisena ja hyväryhtisenä läpi koko elämän. Koska luusto uusiutuu jatkuvasti, on tärkeää varmistaa, että uusi luukudos muodostuu lujaksi. Siihen tarvitaan erityisesti kalsiumia, D-vitamiinia ja liikuntaa. Kaikenlainen aktiivinen, luustoa kuormittava ”luuliikunta” edesauttaa luuston vahvana pysymistä läpi elämän. Hyviä liikuntamuotoja ovat erilaiset hyppyjä ja suunnanmuutoksia sisältävät lajit, kuten kuntosaliharjoittelu, tanssi, jumppa sekä maila- ja pallopelit. Vaihtoehtoisesti voit lähteä perheen tai ystävien kanssa lenkille esim. metsään tai epätasaiseen maastoon tai tehdä luustoa kuormittavia arkiaskareita (esim. siivous, remontointi, puutarhatyöt).

Luustoa ylläpitävä ruokavalio

Ruokavaliosi vaikuttaa myös luustosi vahvuuteen. Luuston tärkeät rakennusaineet ovat kivennäisaineet kalsium ja magnesium. Niiden vaikutuksia lujan luuston rakentumiseen on tutkittu paljon ja alhaiset pitoisuudet ovat yhteydessä alhaiseen luun tiheyteen. Jos kalsiumia tai magnesiumia saadaan liian vähän ruokavaliosta, keho alkaa käyttämään luustossa olevia varastoja, mikä voi alentaa luuntiheyttä. Maito ja muut maitotuotteet ovat hyviä kalsiumin ja magnesiumin lähteitä, samoin kuin viljatuotteet, hedelmät ja vihannekset.

Luustolle tärkeät vitamiinit

D- ja K2-vitamiinit edistävät luiden pysymistä normaaleina. D-vitamiinin yhtenä tärkeimpänä tehtävänä on pitää kalsiumin ja fosforin määrä veressä sellaisella tasolla, että keho pystyy hyödyntämään ne optimaalisesti. D-vitamiini edistää ruoasta saadun kalsiumin normaalia imeytymistä luuston hyötykäyttöön. Rasvainen kala ja auringonvalo ovat tärkeitä D-vitamiinin lähteitä. Pohjoismainen ruokavalio sisältää tavallisesti niukasti K2-vitamiinia.

Vitamin K2

  • Tehotuote luuston hyvinvointiin
  • Luuston terveydelle tärkeitä K2- ja D-vitamiineja
  • Tutustumistarjouksena kestotilauksen ensimmäinen lähetys puoleen hintaan

Kokeile puoleen hintaan

Vain 10,75€ 21,50€