Kunto-ohjaajana olen erityisen kiinnostunut hyvinvoinnistani

Etter at jeg begynte med VitaePro har jeg fått glattere hud og mer overskudd.

Camilla on VitaeLabin toimitusjohtajan henkilökohtainen kunto-ohjaaja, ja tutustui juuri hänen kauttaan VitaePro-ravintolisään.

"Kunto-ohjaajana olen erityisen kiinnostunut hyvinvoinnistani - sekä sisäisestä että ulkoisesta."

Haluan suojata ihoani luonnollisella tavalla. VitaePron antioksidantit antavat iholleni kosteutta ja suojaavat UV-säteiltä.

Pintaakin syvemmältä

Etenkin auringon UV-säteet, mutta myös ilmansaasteet vaurioittavat ihoa. Koska kasvojen ja käsien ihoalueet enimmäkseen eivät ole vaatteiden suojassa, ne ovat myös huomattavasti alttiimpia vaurioille. Nämä vauriot näkyvät myöhemmällä iällä ennenaikaisina ryppyinä ja juonteina. Itse suojaan ihoani sisältäpäin VitaeProlla.

Liikunta on tärkeää!

Pidän kuitenkin auringosta, ja ulkona liikkuminen sekä kesäisin että talvisin on tärkeää. Olen kunto-ohjaajan lisäksi kokki koulutukseltani, ja perehtynyt muun muassa ravitsemusoppiin. Pyrinkin aina korostamaan sekä liikunnan että ruokavalion merkitystä hyvinvointiin. Jo suhteellisen vähäisellä liikunnalla vaikutetaan positiivisesti moniin terveyteen liittyviin riskitekijöihin.

Tarvitsemme kaikki raitista ilmaa, valoa ja liikuntaa. Mutta auringon haitallisilta säteiltä on hyvä suojautua. Mielestäni tehokas ja luonnollinen tapa suojautua on käyttää VitaeProta. VitaePro lisää ihoa suojaavien pigmenttien määrää.

VitaeProlla lisää lihasvoimaa ja -kestävyyttä

Olen treenannut jalkapalloa, thai-nyrkkeilyä, tanssia, aerobicia ja nykyään panostan kestävyysharjoitteluun salilla. VitaePron ansioista voin nykyisin lyhentää palautumisaikaa ja olen voinut lyhentää painoharjoittelukertojen väliä. Tämä merkitsee kunnianhimoiselle fitness-ihmiselle paljon.

Lyhentyneen palautumisajan lisäksi pystyn VitaePron avulla tekemään fitness-harjoittelussa samaa liikettä useampia kertoja. Harjoittelen tavoitteellisesti eli pyrin koko ajan parantamaan suorituksiani ja silloin VitaePron antioksidanttien avaama mahdollisuus tehdä useampia toistoja lyhyemmällä palautumisajalla on minulle huomattava etu.

Suosittelen VitaeProta kaikille, aina nuorista aktiiviliikkujista iäkkäämmille kuntoilijoille.

VitaePron sisältämät antioksidantit suojaavat soluja myös lihasrasituksessa muodostuvan hapetusstressin haitallisilta vaikutuksilta. Aktiiviliikkujile tämä merkitsee sitä, että pääsee nopeammin takaisin harjoittelemaan, kun taas kuntoilijoille se merkitsee mukavampaa oloa liikunnan jälkeen ja vähemmän haittavaikutuksia aristavien lihasten osalta.

On hyvä muistaa, että antioksidantteja on veressä optimaalisesti eli eniten noin 7−8 tuntia kapselin ottamisesta eli se kannattaa ottaa hyvissä ajoin ennen urheilusuoritusta.

Camilla

 

VitaePro sisältää voimakkaita luonnon antioksidantteja. Vastustuskyvyn, lihasten ja nivelten hyvinvoinnille.


Tilaa VitaePro-ravintolisää. Ensimmäiset kaksi kuukautta puoleen hintaan 14,95! Normaalihinta 29,90.

VitaeProsta saan luonnollisia antioksidantteja!

VitaeLabin kuntoiluvinkit

Terveellinen ruokavalio sekä riittävä määrä liikuntaa kuuluvat hyvinvointia edistäviin elintapoihin. Ota liikunta osaksi päivittäisiä rutiinejasi ja voit paremmin!

 

Luonnollista astaksantiinia käyttäneiden sekä vertailuryhmän lihaskestävyyden kehitys.

Nosta harjoitustehoa luonnollisilla antioksidanteilla

Tehosta kuntoilua antioksidanteilla! Saat lisää energiaa, lihasvoimaa ja kestävyyttä. Antioksidantit nopeuttavat myös palautumista.