Siksi nautin jokaisesta päivästä!

Marion Rung syö VitaePro-ravintolisää joka päivä.

Marion arki on usein kiireistä, ja siksi hyvinvoinnista huolehtiminen onkin hänelle erityisen tärkeää.

– Hyvinvointi ja energinen olo näkyy ulospäin ja edellyttää että olo on aidosti hyvä. Siksi varmistankin päivittäisen antioksidanttien saantini luonnollisella VitaeProlla, kertoo Marion Rung.

Palkittu naisartisti Marion on viihdyttänyt suomalaisia jo useiden vuosikymmenten ajan. Marionin laulu-ura pääsi vauhtiin jo 60-luvun alussa Suomen euroviisukarsintojen voitolla. Vuosien varrella on julkaistu lukuisia Marionin albumeja ja CD-levyjä. Marionin uusin albumi ilmestyi syksyllä 2009.

Varmistan hyvinvointini VitaeProlla ja OmegaProlla!

–Nautin esiintymisestä sekä konsertti- että keikkakiertueilla. Esiintyessäni olen valmis antamaan kaikkeni. Siksi terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen on minulle olennaista. Antioksidantit antavat minulle uutta energiaa - siksi syön luonnollista VitaePro-ravintolisää päivittäin!

– Sydämen ja verisuoniston hyvinvoinnin kannalta on hyvä syödä myös omega-3-rasvahappoja sisältävää OmegaProta. Omega-3-rasvahapot ovat elimistölle välttämättömiä ja ne on saatava ravinnosta.

VitaePro sisältää voimakkaita luonnon antioksidantteja ja vitamiineja sekä nyt myös enemmän DHA:ta! Vastustuskyvylle, lihaksille ja nivelille, sydämen ja verenkierron hyväksi sekä muistin ja näön hyvinvoinnille.

€ 14.95

Tilaa VitaePro-ravintolisää. Ensimmäiset kaksi kuukautta puoleen hintaan 14,95! Normaalihinta 29,90.
 

Ajankohtaista Marion

Marionin uusi levy Elämän voimaa

Marion Rung julkaisi 9 vuoden tauon jälkeen uuden levyn. Elämän voimaa -niminen albumi ilmestyi 29.10.2009.

Hanna-Maria_Massage_Facing_H

Hanna-Maria varmistaa antioksidanttien saannin VitaeProlla

Omaan hyvinvointiin panostaminen kannattaa aina. Monipuolinen ruokavalio, liikunta sekä riittävä lepo ovat avainsanoja terveisiin elämäntapoihin ihan jokaiselle.

 

 

Käyttäjien kokemuksia

VitaePron käyttäjä Tarja Kankahainen sekä Owczarek podhalanski -rotuinen Vilma ja Whippetti Milla.

Yksityisyrittäjä Tarja Kankahainen asuu Hella Wuolijoen synnynseuduilla Iitissä ja pyörittä Kausalassa parturiliikettä. Tarja asuu aviomiehensä kanssa hiukan keskustan ulkopuolella omakotitalossa. Heillä on viisi lasta yksitoista lastenlasta, joten vilskettä ja menoa riittää.