VL_FI_pavlova_1200x600.jpg

Marenkinen Pavlova

Pavlova on kuohkea ja suussa sulava marenkiunelma, joka kuuluu ehdottomasti jälkiruokakakkujen tai -leivosten aateliin. Sen kerrotaan saaneen nimensä venäläisen ballerinan Anna Pavlovan mukaan. Täytteenä voi käyttää marjojen sijaan myös hedelmiä.

Pavlova (6-8:lle herkkusuulle)

Marenkinen pavlova on hyvä vaihtoehto kermakakun korvaavaksi kevyemmäksi jälkiruoaksi ja kesäisen juhlapöydän sulostuttajaksi. Kesällä sen koristeluun kannattaa käyttää runsaasti kotimaisia marjoja, muina vuodenaikoina vaikka erilaisia hedelmiä. Perinteisesti pavlovan täytteenä on käytetty kermavaahtoa mutta lisäämällä vatkatun kerman joukkoon rahkaa tai maustamatonta jugurttia täytteestä tulee raikkaampi. Täytteen voi maustaa myös lasten hedelmä- ja marjasoseilla. Voit tehdä joko yhden ison pavlovan tai jokaiselle syöjälle oman marenkisen leivoksen.

Marenki:

4 valkuaista
2 dl erikoishienoa sokeria (Siro)
2 rkl maissitärkkelystä
2 tl valkoviinietikkaa
Täyte:
2 dl kuohu- tai vispikermaa
3 tl vaniljasokeria
2 rkl turkkilaista jugurttia

Päälle marjoja.

Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen.Vatkaa valkuaiset kulhossa vaahdoksi ja lisää sokeri joukkoon vähitellen. Jatka vatkaamista kunnes marenkimassa on tiivistä ja kiiltävää.
Siivilöi vatkaamisen loppuvaiheessa joukkoon maissitärkkelys ja liää myös viinietikka, sekoita.

Levitä marenki leivinpaperilla päällystetylle uunipellille, tee siitä halkaisijaltaan noin 20 cm ympyrä tai tee 6-8 pienempää marenkiympyrää. Paina keskelle kuoppa nostelemalla massaa reunoille, näin saat täytteelle "kulhon".

Alenna uunin lämpötila 120 asteeseen ja paista marenkeja 1,5 tuntia. Tämän jälkeen sammuta uuni mutta jätä marengit sinne kuivumaan ja jäähtymään.
Täytä pavlova juuri ennen tarjoilua. Vispaa kerma vaahdoksi, mausta vaniljasokerilla ja lisää jugurtti joukkoon vatkauksen loppuvaiheessa. Levitä täyte marengin päälle ja koristele marjoilla.

Marenkipohjat säilyvät ilmatiiviissä rasiassa huoneenlämmössä noin viisi päivää.

Tämän hyvän olon reseptin on toimittanut Anna, joka toimittaa Soul Kitchen -ruokablogia.