Terveystietoa

VL_article_mangaani_Ananas_1200x600.jpg

Mangaani

Mangaani on kehollemme välttämätön hivenaine.

Mangaani on kehollemme välttämätön hivenaine, jolla on useita erityistehtäviä kehossamme.

Mangaanin kokonaispitoisuuden aikuisen kehossa arvioidaan olevan 10–20 mg, ja sitä on eniten luussa, maksassa, haimassa ja munuaisissa.

Kehomme ei kykene itse muodostamaan mangaania, ja sitä saadaan pääosin ravinnon kautta. Mangaania saamme ravinnosta täysjyväviljoissa, pähkinöissä ja lehtivihanneksissa tai esimerkiksi ananaksessa, joissa on korkea mangaanipitoisuus. Tee voi myös olla merkittävä mangaanin saantilähde.

Rauta, kalsium ja fytiinihappo voivat heikentää mangaanin imeytymistä kehoon.

Mangaani huolehtii sidekudoksistamme


Mangaani huolehtii muun muassa kehomme sidekudoksista, edistämällä sidekudoksen normaalia muodostumista. Sidekudos on kudosta, jota löytyy muiden kudosten välistä kaikkialta kehosta. Erityyppisiä sidekudoksia löytyy luista, nivelistä, lihaksista, jänteistä ja nivelsiteistä. Sillä on monenlaisia tehtäviä, se voi esimerkiksi yhdistää, jäsentää, erottaa, vahvistaa tai tukea muita kehon kudoksia. Se muun muassa yhdistää lihakset luustoomme ja mahdollistaa näin kehon liikkumisen.

Mangaanin muut tärkeät tehtävät

Mangaani…

  • edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa
  • edistää luuston pysymistä normaalina
  • edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä
VitaePro tuotepaketti
  • Lihasten ja nivelten hyvinvointiin

VitaePro

  • Tehokas koostumus erityisesti lihaksille, nivelille ja vastustuskyvylle
  • Tilaamalla juuri nyt saat kaupan päälle monipuolisen kunto-ohjelman kolmeksi kuukaudeksi
  • Toimitus suoraan kotiin kuuden viikon välein. Ei sitovaa määräaikaa

Kokeile puoleen hintaan!

Vain 16,90€ 33,80€

Laadukkaat ainesosat koko kehon hyvinvointiin:

NIVELILLE: Boswellia serrata auttaa pitämään nivelissä miellyttävän tunteen. LIHAKSILLE: D3-vitamiini edistää normaalin lihastoiminnan ylläpitämistä. VASTUSTUSKYVYLLE: Seleeni, sinkki, B12-, C- ja D3-vitamiini edistävät immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. SYDÄMELLE: Omega-3-rasvahapot (DHA ja EPA) ja tiamiini edistävät sydämen normaalia toimintaa. Tutkittu vaikutus sydämen normaaliin toimintaan 250 mg:lla EPA:a ja DHA:ta (2 kapselia/vrk).  SUOJAA SOLUJA: Antioksidantit seleeni, C-ja E-vitamiini edistävät solujen suojaamista hapettumisstressiltä.
VÄHENTÄÄ VÄSYMYSTÄ: B12- ja C-vitamiini auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta. SIDEKUDOKSILLE: Mangaani edistää sidekudoksen normaalia muodostumista.