VL_20years_1200x600.jpg

VitaePro 20 vuotta – Tarina menestyksen takana

Jokaisen tuotteen takana on tarina. VitaePron tarina kertoo intohimosta, sitoutumisesta ja kasvusta. Niiden avulla kahden norjalaisen perustajan 2002 syntynyt idea on kasvanut yhdeksi Pohjoismaiden käytetyimmistä ravintolisistä.

Menestystarinat alkavat visiosta, ja visiot tulevat ihmisiltä. VitaePron tarina alkoi vuonna 2002, kun kaksi norjalaista miestä päättivät lopettaa päivätyönsä työskennelläkseen asian parissa, johon he todella uskoivat. Tämä oli ainesosa, jonka he uskoivat auttavat ihmisiä parempaan terveyteen.

Tärkeä ainesosa nimeltään astaksantiini  

Edellisessä työssään VitaePron perustajat olivat tutustuneet kasviuute astaksantiiniin, joka synnytti idean – tämän ainesosan hyödyt tulisi tuoda kaikkien ulottuville. He päättivät luoda ravintolisän, joka sisältäisi astaksantiinia sekä kahta muuta kasviuutetta, luteiinia ja zeaksantiinia.  

Kuten aina VitaePron historian aikana, tuotteen laatu asetettiin etusijalle jo tuotteen synnystä lähtien. Perustajat halusivat tuotteeseen puhdasta luonnollista astaksantiinia, jota ei ollut helppo löytää. Ainesosaa jäljitettiin ympäri maailmaa, ja lopulta tuotteeseen sopiva kasviuute löydettiin Havaijilta. Astaksantiini on edelleen yksi VitaePron keskeisimmistä ainesosista. Tänä päivän VitaeProssa käytetty astaksantiini tuotetaan uusiutuvalla energialla Islannissa.

Kaikki alkoi autotallista

Perustajat alkoivat tarjota VitaeProta kokeiluun ystävilleen ja perheelleen ja ymmärsivät nopeasti, että tuotteelle olisi laajempaakin kysyntää. He aloittivat yrityksen kasvattamisen, ensin toisen perustajista autotallissa, josta toiminta muutti 2005 Oslon laitamille. VitaeProta markkinoivan VitaeLabin pääkonttori sijaistee nykyään Oslossa, ja Suomen paikallinen toimisto työskentelee Helsingissä.

Innovatiivinen liiketoimintamalli 

Perustajat tiesivät, että kuten minkä tahansa ruokavalio- tai elämäntapamuutoksen kohdalla, myös VitaeProta oli käytettävä riittävän kauan, jotta sen vaikutukset saattoi tuntea. Varmistaakseen, että kuluttajat saisivat parhaan mahdollisen hyödyn tuotteesta, alkoivat he myydä tuotetta jatkuvan tilauksen mallilla. Tilaus antoi asiakkaalle mahdollisuuden käyttää tuotetta säännöllisesti ja ilman taukoja, ja siten tuntea myös vaikutukset tietyn ajan jälkeen. Tuote toimitettiin suoraan asiakkaalle ilman vähittäiskaupan välikäsiä, minkä vuoksi tuotteen kustannukset pysyivät alhaisina ja yhä useammalla oli mahdollisuus kokeilla ravintolisää. Vuonna 2002 tämä oli varsin uutta ja innovatiivista lisäravinnealalla.

Asiakkaat osana markkinointia

Kun VitaeProa mainostettiin ensimmäisen kerran Norjan televisiossa vuonna 2007, kiinnostus tuotetta kohtaan oli valtava ja myynti lähti todella vauhtiin. TV-mainokset, joissa VitaePron todelliset asiakkaat kertoivat kokemuksistaan ja suosittelivat tuotetta muille, oli tällöin aivan uudenlainen markkinointikonsepti. Tätä konseptia ovat myöhemmin kopioineet niin muut toimijat kuin eri toimialatkin. Nykyään konseptia voidaan pitää eräänlaisena varhaisena vaikuttajamarkkinointina. VitaePron tarinan alusta asti, sen aidot asiakaskokemukset ovat olleet tärkeä osa tuotteen markkinointia sekä tunnistettava osa brändiä.

Omistautuneet työntekijät

VitaePron menestyessä Norjassa, tuote ja sen takana oleva yritys, nykyinen NutraQ, alkoi laajentua uusille markkinoille. Vuonna 2009 VitaePro lanseerattiin Suomessa ja Ruotsissa, vuosina 2011–2012 Tanskassa ja Tšekeissä sekä vuonna 2019 Hollannissa. Vuosien saatossa VitaePron suurin voimavara ovat olleet sen omistautuneet työntekijät kaikissa näissä maissa. Yhdessä olemme rakentaneet vahvat, tunnetun brändin ja yrityksen, jonka kulttuuri perustuu vahvoihin yhteisiin arvoihin ja hyvinvoinnin edistämiseen. Monet työntekijämme ovat työskennelleet yrityksessä lähes koko VitaePron matkan ajan.

Laatu ja vaikutus tuotteen keskiössä

Koko tuotteen olemassaolon ajan kaksi pääpilaria ovat olleet VitaeProlle erityisen tärkeitä: laatu ja vaikutus. Tuotteen laatu ja ainesosien dokumentoidut vaikutukset ovat aina olleet perusta jokaisessa tuotetta koskevassa päätöksessä. Vuodesta 2009 NutraQ:lla on ollut oma tutkimus- ja kehitysosasto. Osasto seuraa kansainvälistä tutkimusta ja valitsee tuotteiden raaka-aineet ja ainesosat niiden dokumentoitujen vaikutusten perusteella, jotta ne täyttävät laatustandardimme sekä viranomaisvaatimukset. Jotta voimme tarjota markkinoiden parhaan tuotteen aktiivisen elämään ja lihasten ja nivelten hyvinvointiin, on VitaePron koostumusta uudistettu useita kertoja vuosien aikana, lisäten siihen uusia tehokkaita ainesosia.

Tunnettua markkinointia

Televisio on osoittautunut VitaeProlle menestyksekkääksi markkinointikanavaksi jo vuonna 2008, ja on ollut tärkeä tekijä tuotteen matkalla yhdeksi Pohjoismaiden käytetyimmistä ravintolisistä. Koska VitaeProta ei pääsääntöisesti myydä kaupoissa, tuli TV:stä ”myymälän hylly”, jonka kautta asiakkaat pääsivät tutustumaan tuotteeseen. VitaePro onkin saanut tunnustusta asiakkaittaan esittelevistä tv-mainoksista, sekä lihaksiin ja niveliin liittyvistä koulutusfilmeistä.

Vuonna 2014 VitaePron musiikkimainos "Toimii mulle ainakin", jossa keskityttiin ensisijaisesti ilon ja inspiraation levittämiseen huumorilla ja hauskuudella, tavoitti jokaisen suomalaisen television ja radion kautta. Nicke Lignellin tähdittämä mainos herätti paljon huomiota ja oli suuri menestys. Hauska nippelitieto tästä mainoskonseptista on, että mainoksen ideoi toinen VitaePron alkuperäisistä perustajista.

Kasvu kansainväliseksi yritykseksi

Vuonna 2002 kahden henkilön hyvästä ideasta alkaneesta VitaeProsta on kasvanut kansainvälisen NutraQ-yhtiön tunnetuin tuotemerkki. NutraQ on kauneus- ja terveysalalla toimiva yritys, joka kehittää, valmistaa ja toimittaa laajan valikoiman korkealaatuisia tuotteitta. Tänä päivänä NutraQ työllistää yli 170 työntekijää seitsemällä eri markkina-alueella, ja jatkaa yhä kasvuaan.