Kivennäisaineet

Kivennäisaineet

Kivennäisaineet ovat epäorgaanisia alkuaineita, joilla kaikilla on oma erityistehtävänsä elimistössä. 

Kehomme koostumuksesta noin 4 % on epäorgaanisia alkuaineita eli kivennäisaineita, mutta emme voi tuottaa niitä itse elimistössämme. Välttämättömiä kivennäisaineita on noin parikymmentä, ja ne on saatava ravinnosta. Välttämättömien kivennäisaineiden tehtävät elimistössä ovat hyvin monimuotoisia ja usein toisistaan riippuvia, minkä vuoksi jonkin välttämättömn kivennäisaineen liian vähäinen tai liian runsas saanti voi aiheuttaa fysiologisia oireita elimistölle.  

Kivennäisaineet jaetaan makro- ja mikrokivennäisaineiksi sen mukaan, kuinka paljon niitä on elimistössä ja kuinka paljon niitä tarvitaan päivittäin. Elimistössä on runsaasti kalsiumia, fosforia, magnesiumia, natriumia ja kaliumia. Näitä aineita kutsutaan makrokivennäisaineiksi, ja niiden päivittäinen tarve on vähintään 100 mg. Pieninä määrinä esiintyviä välttämättömiä kivennäisaineita kutsutaan mikrokivennäisaineiksi tai hivenaineiksi. Niiden päivittäinen tarve on alle 100 mg. Tällaisia kivennäisaineita ovat mm. seleeni, sinkki, rauta, jodi, kromi, kupari ja fluori.  

Kivennäisaineet ovat hyödyllisiä elimistölle

Kivennäisaineilla on useita eri tehtäviä elimistössä:

  • Kivennäisaineista mm. kalsium, magnesium ja fosfori ovat luuston ja hampaiden rakennusaineita. Kalsium on tarpeellinen luuston ja hampaiden pysymiselle normaaleina ja magnesium sekä fosfori edistävät luuston ja hampaiden pysymistä normaaleina.
  • Kalsium, kalium ja magnesium edistävät lihasten normaalia toimintaa.
  • Kalsium edistää normaalia hermovälitystä ja magnesium, jodi, kalium sekä kupari edistävät hermoston normaalia toimintaa.
  • Magnesium ja rauta auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta.
  • Kromi edistää normaalia makroravintoaineiden aineenvaihduntaa sekä veren glukoositasojen pysymistä normaalina.
  • Kalsium edistää ruoansulatusentsyymien normaalia toimintaa.
  • Sinkki ja seleeni edistävät kynsien pysymistä normaalina. 
  • Sinkki ja jodi edistävät ihon pysymistä normaalina.
  • Kalsium, magnesium, sinkki ja rauta osallistuvat solujen jakautumisprosessiin.
  • Seleeni, sinkki, rauta ja kupari edistävät immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.
  • Sinkki, seleeni, kupari ja mangaani ovat antioksidantteja, jotka edistävät solujen suojaamista hapettumisstressiltä.
  • Useat kivennäisaineet edistävät normaalia energia-aineenvaihduntaa. Näitä ovat mm. fosfori, magnesium, mangaani, rauta, jodi, kalsium ja kupari.
  • Jodi edistää kilpirauhashormonien normaalia tuotantoa sekä kilpirauhasen normaalia toimintaa.

Kivennäisaineet ravinnossa

On tärkeää saada kivennäisaineita ravinnosta, koska keho ei pysty itse tuottamaan niitä. Kalsiumia on mm. maidossa, juustoissa ja jugurteissa. Magnesiumia on erityisesti viljatuotteissa ja vihanneksissa. Fosforia ja rautaa saamme esimerkiksi maitoa, viljaa ja lihaa sisältävistä ruoista. Nämä kolme elintarvikeryhmää ovat myös monien muiden kivennäisaineiden hyviä lähteitä. 

Kivennäisaineiden imeytymiseen ruoansulatuskanavassa vaikuttavat monet tekijät: Kivennäisaineiden imeytyminen ja pitoisuudet elimistössä vaihtelevat siitä riippuen, paljonko niitä saadaan ja mitä muita aineita ravinnosta saadaan. Toisin sanoen välttämättömien ja ei-välttämättömien aineiden vuorovaikutus ruoansulatuskanavassa vaikuttavat kivennäisaineiden imeytymiseen. Ravinnon suuri kalsium-, fosfori- ja ravintokuitupitoisuus vähentävät muiden kivennäisaineiden imeytymistä, kun taas hedelmähapot, kuten askorbiini- ja sitruunahappo, edistävät imeytymistä. C-vitamiinin on todettu tutkitusti edistävän raudan imeytymistä. D-vitamiini edistää kalsiumin ja fosforin normaalia imeytymistä ja hyödyntämistä ja edistää siten myös veren normaalia kalsiumtasoa.

Ruoka-aineiden teollinen käsittely elintarviketeollisuudessa ja ruoan valmistusmenetelmät vaikuttavat ravinnon kivennäisainepitoisuuteen. Toisin kuin vitamiinit, kivennäisaineet kuitenkin säilyvät ruoanvalmistuksessa vitamiineja paremmin, koska kivennäisaineet ovat alkuaineita, jotka ovat ruoassa joko epäorgaanisina suoloina tai sitoutuneina orgaanisiin yhdisteisiin. 

Voita 10 000 euron arvoinen unelmaloma!

Voita 10 000 euron arvoinen unelmaloma!

VitaePron 15-vuotisjuhlan kunniaksi arvomme 10 000 € matkalahjakortin!

Voita 10 000 euron arvoinen unelmaloma!

VitaePron 15-vuotisjuhlan kunniaksi arvomme 10 000 € matkalahjakortin!

Kultainen matkalippu

Kultainen matkalippu

Oletko sinä 1 000 €:n kultaisen matkalipun voittaja?

Kultainen matkalippu

Oletko sinä 1 000 €:n kultaisen matkalipun voittaja?

Voita 10 000 euron arvoinen unelmaloma!

Voita 10 000 euron arvoinen unelmaloma!

VitaePron 15-vuotisjuhlan kunniaksi arvomme 10 000 € matkalahjakortin!

Voita 10 000 euron arvoinen unelmaloma!

VitaePron 15-vuotisjuhlan kunniaksi arvomme 10 000 € matkalahjakortin!

Laadukkaat ravintolisät vaivattomasti suoraan kotiin!

Laadukkaat ravintolisät vaivattomasti suoraan kotiin!

VitaeLabilta saat laadukkaat ja tutkitut ravintolisät. Palvelukokonaisuuteen kuuluu tuotteiden kotiintoimitus. Lue tästä lisää tuotteistamme ja tilaa!

Tilaa laadukkaat ja turvalliset ravintolisät suoraan kotiin toimitettuna!

Käyttäjien kokemuksia

Käyttäjien kokemuksia

VitaeLabilla on tuhansia tyytyväisiä asiakkaita. Saamme usein palautetta tyytyväisiltä asiakkailtamme. Lue muutama asiakaskertomuksistamme tästä.

VitaeLabilla on tuhansia tyytyväisiä asiakkaita. Saamme usein palautetta tyytyväisiltä asiakkailtamme.