VL_article_image_Kari_1200X600.jpg

Kari Järvinen

”En ole katunut päivääkään päätöstäni” – VitaePro tuo Karille virtaa eläkkeelläkin

Kari Järvinen, 59, on Hattulasta kotoisin oleva eläköitynyt Puolustusvoimien kouluttaja, jonka päivät kuluvat yhä aktiivisesti töiden, vapaaehtoishommien sekä perheen parissa. Miehen aamut alkavat usein jo viideltä, ja noin kolmena päivänä viikossa hän työskentelee sijaisjakajana Postilla. Kymmenen tunnin päivään kuuluu kerrostalojen portaiden kapuamista sekä painavien pakettien kuljettamista asuntoihin, joiden ovelle ei autolla pääse. Tällöin on kropan oltava kunnossa. ”Nykyään ihmisten ostotottumukset ovat muuttuneet siten, että aivan kaikkea mahdollista tilataan verkosta”, Kari toteaa.

Iltaisin miehen aika kuluu usein jääkiekkohallilla Naisten Liigan huoltajana, tai talvisin talkoovoimana latupartiossa huoltamassa hiihtolatuja. ”Koska olen eläkkeellä niin en ihan joka päivä sentään voi tehdä pitkiä työpäiviä, vaan näiden väliin jäävät vapaapäivät kuluvat pääasiassa lapsenlapsen kanssa. Poika tietää jo, että kun on päiväkodista vapaata, tulee vaari silloin hoitamaan”, Kari kertoo.

VitaeProsta apua työuran rasittamille nivelille

Vuosia sitten Karin polvet alkoivat vaivaamaan häntä. Todennäköiseksi syyksi todettiin miehen aikaisempi pitkä armeijaura, joka oli laittanut polvet koville. Rakas harrastus jalkapallo saikin jäädä taka-alalle vaivojen vuoksi. VitaeProsta Kari oli kuullut ystävänsä kautta ja päätti antaa ravintolisälle mahdollisuuden: ”Huomasin pian, että pidemmät lenkit koirien kanssa alkoivat sujua kuin itsestään ilman liiempiä vaivoja.” 

Kun omat kokemukset VitaeProsta olivat hyviä, oli ravintolisästä helppo tehdä itselle joka-aamuinen rutiini: ”Silloin tuli vahva tunne, että olen tehnyt oikean valinnan”, Kari kertoo ajatuksistaan aloittaessaan VitaePron käyttöä. Nyt ravintolisä onkin kuulunut Karin päivään jo neljän vuoden ajan ja sen positiiviset vaikutukset ovat osa arkea.

Liikkuminen tuo elämään lisää iloa

VitaePron säännöllinen käyttö on Karin kokemuksen mukaan saanut nivelet tuntumaan miellyttäviltä, sekä tuonut myös virtaa ja auttanut jaksamaan paremmin. Hän kokee, että tämän myötä elämä on palannut ”takaisin raiteilleen” – jalkapalloharrastus on palannut takaisin elämään ja pitkät lenkit koiran kanssa sujuvat. Vapaaehtoistöihinkin riittää virtaa ja portaiden kapuaminen postimiehenä onnistuu. Lisääntynyt liikkuminen ja pidemmät metsälenkit luonnon keskellä ovat tuoneet myös lisää elämäniloa. ”Heti kun voi liikkua, on myös mieli parempi. Ei tarvitse turhaan miettiä, vaan voi mennä eteenpäin ja nauttia”, Kari kertoo. 

Päätökseensä aikanaan kokeilla VitaeProta Kari on hyvin tyytyväinen. Hän kokee, että oma hyvinvointi on asia, mitä ei voi rahassa mitata. ”Olisin ottanut VitaePron käyttöön jo 15 vuotta aikaisemmin, jos olisin silloin tiennyt sen vaikutuksista!” mies toteaa. Hänen viestinsä muille VitaePron kokeilua harkitseville on, että kokeileminen kannattaa: ”Uskaltakaa kokeilla, sillä ilman kokeilua ei voi tietää. En ole katunut päiväkään päätöstäni kokeilla, enkä enää lopettaisi sen käyttöä!”  

VitaePro tuotepaketti
  • Lihasten ja nivelten hyvinvointiin

VitaePro

  • Tehokas koostumus erityisesti lihaksille, nivelille ja vastustuskyvylle
  • Tilaamalla juuri nyt saat kaupan päälle monipuolisen kunto-ohjelman kolmeksi kuukaudeksi
  • Toimitus suoraan kotiin kuuden viikon välein. Ei sitovaa määräaikaa

Kokeile puoleen hintaan!

Vain 16,90€ 33,80€

Laadukkaat ainesosat koko kehon hyvinvointiin:

NIVELILLE: Boswellia serrata auttaa pitämään nivelissä miellyttävän tunteen. LIHAKSILLE: D3-vitamiini edistää normaalin lihastoiminnan ylläpitämistä. VASTUSTUSKYVYLLE: Seleeni, sinkki, B12-, C- ja D3-vitamiini edistävät immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. SYDÄMELLE: Omega-3-rasvahapot (DHA ja EPA) ja tiamiini edistävät sydämen normaalia toimintaa. Tutkittu vaikutus sydämen normaaliin toimintaan 250 mg:lla EPA:a ja DHA:ta (2 kapselia/vrk).  SUOJAA SOLUJA: Antioksidantit seleeni, C-ja E-vitamiini edistävät solujen suojaamista hapettumisstressiltä.
VÄHENTÄÄ VÄSYMYSTÄ: B12- ja C-vitamiini auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta. SIDEKUDOKSILLE: Mangaani edistää sidekudoksen normaalia muodostumista.